Troolari Havanna II - Lahjoitettu korjausprojektiksi


Troolari Havanna II on saanut uuden omistajan maaliskuussa 2015.

Uusi omistaja ryhtyy korjaamaan sitä Paraisilla Stormälössä.

Korjausprojektia voi seurata blogista: (linkki tulossa tähän).


Troolari Havanna II


- Vuosimalli 1973, rakennettu Pietarsaaressa
- Rekisterinumero T-13896  
- Runkomateriaali puu, kansi ja kajuutat kuidutettu
- Pituus 12,50 m  
- Maston korkeus 11 m  
- Leveys 4,35 m  
- Paino 17 000 kg  
- Syväys 1,80 m
- Moottori John Deere 100 hv
- Kulkunopeus / normaali matkanopeus on noin 6 solmua
- Polttoaineen kulutus on noin 7 litraa / tunti


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Troolari-projekti lahjoitettiin uudelle omistajalle 10.3.2015.

Meille oli tärkeää, että Havanna II löysi uuden hyvän kodin ja siitä kiinnostuneen omistajan.
Havanna II on ollut meidän omistuksessa vuodesta 2005 saakka ja olemme uusineet ja tehneet
siihen paljon uutta sinä aikana. Suurin urakka oli täydellinen akseliremontti vuonna 2010
(koko akseliremontti maksoi potkureineen 7000 euroa). Myös maston uusiminen vuonna 2012
oli lopputulokseltaan erinomainen. 


Nostettu telekalle Paraisilla (Stormälö) syksyllä 2013, jossa on ollut siitä lähtien.

Kelluva kesämökki...

Täysin huvikäyttöön onnistuneesti rakennettu kalastaja-alus / troolari.
Valtava kansitila on kuin kesäterassi. Kannelle mahtuu mukaan polkupyörää, jollaa, pöytää, tuolia, riippumattoa, aurinkovarjoa, grilliä ja vaikka mitä. Mainio perhevene jossa lapset viihtyy!
Keulan muoto mahdollistaa rantautumisen keulakiinnityksellä mihin tahansa, myös luonnonsatamaan. Keulassa on irroitettavat portaat. Takana uimataso ja alas laskettavat portaat.
Uimatason kaikki kiinnikkeet on uusittu vuonna 2012.

Ohjaamosta on kätevästi kulku suoraan alas salonkiin, eli ajonkin aikana on yhteys salonkiin.
Esimerkiksi lapsiperheelle yhdessä tilassa oleskelu on ehdoton edellytys.
Salonki on avara, valkoiseksi kokonaan maalattu ja valoisa. Salongissa on isot ikkunat.
Salongin huonekorkeus on 220 cm.
Makuupaikkoja on yhteensä 5–6 hengelle.

Septitankki-WC, jonka tankki on rosteria (uusittu v.2003).
Rosteri makeavesitankki (uusittu v. 2003).
Rosteri polttoainetankki (uusittu v. 2003).

Katolla aurinkopaneeli 85V, lataa huviakkuja, joita on 4 x 110A. Maasähkö 220V/12V.

Kaasuhella, kaksi keittopaikkaa ja uuni. 
Varusteita: autopilotti, kaiku.

Havanna II on rakennettu vuonna 1973 Pietarsaaressa.
Se on toiminut kalastuskäytössä vain muutaman vuoden ja muutettu pian huvikäyttöön.
Mukana, tallella on alkuperäiset katsastustodistukset mm. merikelpoisuudesta.

Sisustusta rakennettu useaan otteeseen. Täyteen laajuuteen rakennettu v. 2003-2004.
Sisustus uusittu v. 2005-2012, mm kaikki patjat ja tekstiilit uusittu. 


Mittava akseli- ja potkuriremontti on tehty vuonna 2010.
Silloin uusittu koko akselisto laakereineen ja vaidettu potkuri.
Masto on korjattu / uusittu vuonna 2012. Masto kestää nyt "ikuisesti".

Pohja maalataan 3-4 vuoden välein. Pohja on maalattu viimeksi vuonna 2010.

Runko on puuta, kansi ja siitä ylöspäin (kajuutat) on lasikuidutettu.
Pohjassa vesirajassa kiertää kuparilevyt, joka on mahdollistanut vedessä talvehtimisen.
Ollut telakalla Paraisilla lokakuusta 2013 lähtien.

Rekisteröity 20 henkilölle.


Moottori: John Deere 100 hv.
Jäähdytys: Makeavesi
Polttoaine: Diesel
Vuosimalli: 1983
Käyttötunnit: 2 000 h
Moottorina on John Deere 100 hv leikkuupuimurin kone. Kone vuosimallia 1983, otettu käyttöön ja marinoitu merimoottoriksi vuonna 2003 ja vaihdettu silloin tähän veneeseen.

Konehuoneessa on paljon tilaa touhuta. Konehuone on ohjaamon alla ja siellä on huonekorkeutta
noin 160 cm.

Konehuone on hyvin äänieristetty, eli sisätiloissa oleskelu on ajonkin aikana mukavaa.
Normaali ja keskimääräinen matkanopeus on 6 solmua.
Polttoaineen kulutus on noin 7 litraa tunnissa.

Lämmitin: Wallas-Marin
Polttoaine: Valopetrooli
Puhaltaa lämmintä ilmaa kahdesta suunnasta salonkiin. Lämmittää koko veneen miellyttävästi ja tehokkaasti. Veneilyn mukavuutta sateella, sekä keväällä tai syksyllä!

Troolari Havanna II
on ollut perheellämme vuosina 2005 - 2015.
Se lahjoitettiin uudelle omistajalle 10.3.2015.

Toivotamme onnea ja kärsivällityyttä korjausprojektiin!

Alla kuvia Troolari Havanna II:sta vuosilta 2005 - 2012.

Erittäin valoisa ja väljä salonki. Huonekorkeus 220cm.
Kauniit sohvat molemmilla puolilla. Kaikki patjat ja tekstiilit uusittu.
Keskellä taitettava/jatkettava pöytä + tuoleja. Hyvät tilat ruokailuun 6 henkilölle.

Tilavat keittiötilat. Kaksi lavuaaria, hanasta kylmä vesi. Rosterinen vesitankki.
Kaasuhella, kaksi keittolevyä ja uuni.
Normaali jääkaappi, joka toimii huviakuilla / invertterillä.
Jääkaappi maissa maasähköllä 220V.
Keittiön vierestä menee portaat ylös ohjaamoon.

Hyvät tilat vaatesäilytykseen. Salongissa tilava naulakko henkarivaatteille.
Makuuhytissä on lisäksi hyllyt muille vaatteille.
Mukaan on mahtunut hyvin viisihenkisen perheen vaatteet ja runsaat varusteet.



Makuuhytissä on leveä tila nukkua. Sängyn leveys noin 3,5 metriä.
Makuuhytissä mahtuu hyvin nukkumaan kaksi aikuista + kaksi (tai kolme) lasta.
Nukkua voi lisäksi salongin molemmilla sohvilla, joiden pituus ja leveys riittää erinomaisesti nukkumiseen.
Makuutilassa on kattoluukku (myös hätäpoistumistie).
Kattoluukun saa kokonaan pois paikoiltaan tuuletusta varten.

Pieni, mutta ihan riittävä wc. Pönttö on uusittu v. 2010. Rosterinen septitankki.
Imutyhjennys kannella, lisäksi varalla pumpputyhjennys.


Mahtavat kansitilat, joka on kuin iso terassi. Kannelle mahtuu kesäkalusteet, riippukeinut ym.
Lisäksi mukaan mahtuu harrastusvälineitä, kuten purjejollaa, polkupyörää jne.






Takana kätevä uimataso, jossa alas laskettavat uimaportaat.
Uimatasoa uusittu (mm. kaikki uudet kiinnikkeet) vuonna 2012.
Troolari Havanna II talvehti Aurajoessa vuosina 2007-2013.
Keulassa portaat (irroitettavat).
Keulan muoto mahdollistaa normaalin rantautumisen ihan mihin vain,
myös luonnonsatamaan.

Pohja maalattu viimeksi vuonna 2010 Rimito Marin -telakalla Rymättylässä.
Samana vuonna tehtiin mittava akseli- ja potkuriremontti.
Koko akselisto laakereineen vaihdettiin uuteen, samoin vaihdettiin uusi potkuri vanhan tilalle.




Etukannella iso pöytä ja viisi tuolia. Ajon ajaksi taitetaan kokoon.
Kuva: kesä 2010.

Ohjaamosta on hyvät ja selkeät näkymät joka suuntaan.
Hyvät isot ikkunat.


Turvallinen ja merikelpoinen joka säässä.




Sopii erinomaisesti lapsiperheelle, koska tekemistä riittää ja tavaraa saa paljon mukaan!




Leveät ja turvalliset kävelyreunat kannella.




Ohjaamoon mahtuu kuljettajan lisäksi seuramiehet.
Vasemmalta puolelta lähtee portaat alas salonkiin.








Keulan muoto ja portaat mahdollistavat rantautumisen ihan kaikkialle.



Ohjaamossa.
Kuljettajan oikealla puolella on pieni sohva,
ja vasemmalla puolella on kaksi korkeaa tuolia.
Vasemmalta puolelta lähtee myös portaat alas salonkiin.
Kuva: kesä 2010.



Kuva 4.11.2012 salongista - patjat ja loputkin tekstiilit lähtevät talvisäilytykseen. Pöytä on taitettava, eli molemmat sivut taittuvat pois, jolloin lattialla on enemmän tilaa. Tarvittaessa pöydän molemmat päät voi nostaa, jolloin ruokailijoita mahtuu enenmmän. Kuvassa pöydän toinen pää on nostettuna ja toinen jatkopala on siis alhalla.
 4.11.2012 - keulan makuuhytistä, vasemmalla on kesällä rakennetut hyllyt, jossa voi säilyttää vaatteita.
4.11.2012 - keulan makuuhytistä.

4.11.2012 pentteristä - tilava ja toimiva jossa mahtuu ihan oikeasti kokkaamaan.
4.11.2012 - pentteri.


4.11.2012 - ohjaamoon johtavat portaat. Oikealla tilava vaatenaulakko, jossa veneilyvaatteet kastuessaan mahtuvat kuivumaan.



4.11.2012 - ohjaamo

 Kesällä 2012 piknik kannella. Tilaa on suuremmallekin porukalle.

Etätyötä Helsingholmin auringossa kesällä 2012. Mastoon ja puomiin voi kiinnittää riippukeinun.

Kesällä 2010 Havanna II nostettiin Rimito Marinin telakalla. Pohja likainen ja odottaa pesua...

Telakalla vanha maali rapsutetiin pois.

Telakalla homma jatkuu...

Valmis lopputulos ja hieno maalipinta, kesällä 2010.

Valmiina...

Vesillelasku ja matka jatkuu...
Kuva: kesäkuu 2010, Rimito Marin -telakka Rymättylässä.